Kaipaatko tarjousta onko sinulla muuta kysyttävää? Ota yhteyttä tästä.
Näin myö palvellaan siuta
Pääpainomme on järjestyksenvalvonnassa. Tarjoamme tätä vuosien kokemuksella ympäri Suomen. Meillä on runsas määrä laadukkaita ja motivoituneita työntekijöitä.
Olemme tottuneet matkustamaan kimppakyydein sekä yöpymään esimerkiksi koulumajoituksissa tapahtumien ajan.
Hoidamme työmme sovitusti hyvällä asenteella, joko itse tai alihankintana toiselle firmalle. Mukavat järkkärimme saavat ihmiselle usein hymyn huulille ja festaritunnelman kattoon.
Järjestyksenvalvonnan lisäksi voimme vastata tapahtuma-alueen valvonnasta myös öisin. Luotettavat järjestyksenvalvojamme voivat vastata alueen yövalvonnasta yövahteina tapahtuman päätyttyä. Näin säästät vartiointikustannuksissa ja saat pidettyä alueen omaisuuden jatkuvassa valvonnassa.
Teemme liikenteenohjausta yksityisillä alueilla, kuten parkkipaikoilla. Meillä on runsasta kokemusta isoihin ja pieniin tapahtumiin liittyvästä liikenteenohjauksesta sekä ammattimaiset välineet tähän. Olemme useana vuonna olleet toteuttamassa esimerkiksi Ilosaarirockin liikenteenohjausta ja hoidamme myös SaiPan kotipelien liikenteenohjauksen.
Meillä on keikkalistoilla runsaasti aktiivisia tekijöitä, joita voimme tarjota järjestyksenvalvonnan lisäksi esimerkiksi avajaisiin, toimitsijatehtäviin tai lisäkäsiksi esimerkiksi alueen kasaukseen tai purkuun. Henkilöstöämme on ollut mukana esimerkiksi kiinteistöhuollon kiireapuna runsaslumisina talvina.
Kysy tarjous mistä tahansa ylläolevista palveluista.
Jarmo 050 536 1763/
Jarno 040 356 6304